Hautausmaan uudet led-valaisimet himmentyvät yöksi

Julkaisuaika:18-12-2020

himmenevä LED-valaistus Porin hautausmaalla

Porin Käppärän hautausmaan uudet led-valaisimet luovat rauhallisen tasaisen valaistuksen, joka palvelee haudoilla vierailevia. Katvealueita on entistä vähemmän, ja valaisimien energiatehokkuus tuo säästöjä käyttökuluihin.

Porin Käppärän hautausmaalla on nyt uudet led-valaisimet ja yhtenäinen ilme. Vanhat, keskenään erilaiset valaisimet on vaihdettu alueelta, joka kattaa kaksi kolmasosaa hautausmaasta; energiasyöpöt vanhat valaisimet olivat jo loppuun käytettyjä.

Hautausmaalle haluttiin yhtenäinen, energiaa säästävä ja kaikkia tasapuolisesti palveleva valaistus. Valokeilat haluttiin suunnata entistä tarkemmin, sillä vanhojen valaisimien valosta osa hajaantui taivaalle.

Tämä kaikki toteutui valaisimien uusimisprojektissa, joka valmistui lokakuun lopussa. Uusittu alue kattaa Käppärän hautausmaa-alueesta noin kaksi kolmasosaa eli noin 11 hehtaaria.

”Uudet led-valaisimet vievät energiaa noin 20–30 prosenttia vanhoihin verrattuna, kun otetaan huomioon yöajan himmennys. Valoteho on vain puolet normaalista iltakymmenestä aamukuuteen”, kertoo Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Arto Huhtanen.

Valaisimien urakkatarjous piti

Urakasta oli järjestetty julkinen kilpailutus, jonka voitti Dynniq Finland Oy.

”Työ käsitti kaapeleiden ja jalustojen toimituksen sekä pistorasia- ja valaisinpylväiden asennukset valaisimineen, jotka laitettiin käyttökuntoon”, kertoo Dynniqin myyntijohtaja Ismo Heikola.

Huhtasen mukaan yhteistyö Dynniqin kanssa toimi hyvin.

”Dynniq antoi pitävän urakkatarjouksen porilaisen Petri Harjun suunnitelman pohjalta, ja lopputulos vastaa toiveita. Hankkeen edetessä tuli pientä soveltamista, kuten yhden pistorasiatyypin muutos, mutta Dynniq hoiti tässäkin kohtaa urakoitsijavelvoitteensa moitteetta.”

Led-pylväsvalaisinten valmistaja on Ensto Oy, ja ne ovat Opera-mallisia. Valaisinten Dali-liitäntälaitteet mahdollistavat valaisinkohtaisen himmennyksen ja ohjauksen.

Valaisintyypin ulkoasussa ja valinnassa piti ottaa huomioon käyttöympäristön luonne. Käppärän hautausmaa on historiallisesti arvokas alue, jolla sijaitsee Juséliuksen mausoleumi eli hautamuistomerkki, eräs Porin nähtävyyksistä. Se tunnetaan etenkin Akseli Gallén-Kallelan freskojen ansiosta.

Hautausmaan led-valaisimet loistavat lämmintä valkoista

Käppärän hautausmaan uusien 38-wattisten valojen sävyksi haluttiin lämmin valkoinen, 3 000 kelviniä.

”Halusimme hieman peilata vanhaa keltaista valoa, ettei sävy ole aivan puhdas valkoinen (neutraali valkoinen olisi 4 000 kelviniä). Muuten olisi tullut liian räikeä muutos”, Huhtanen toteaa.

Käppärän hautausmaan valaisussa ongelmana olivat aiemmin myös katvealueet, joita on nyt saatu vähennettyä valojen uusimisen myötä.

”Valaistussuunnitelma laadittiin koko alueelle, ja myös laita-alueet, joissa aiemmin oli vähemmän valaisimia, on huomioitu uudessa toteutuksessa”, Huhtanen tarkentaa.

Uudet led-valaisimet tuovat säästöä käyttökuluihin

Arto Huhtasen laskelmien mukaan uudet valaisimet tuottavat säästöä joka tunti yhden euron valojen ollessa päällä.

”Vuosisäästö energiatehokkaasta valaistuksesta verrattuna vanhaan on noin 3 000–4 000 euroa vuodessa.”

Käppärän hautausmaan valaisinten uusimisen yhteydessä toteutettiin myös kasteluvesijärjestelmän uudistus sekä parannettiin haudankaivuutöiden aikana hyödynnettävää sulatusjärjestelmää: kaapelointi uusittiin, ja hautausmaan jokaiseen kortteliin asennettiin lämmityspistokkeet.

Maanrakennustöistä vastasi Urakointi Koivunen Oy Kokemäeltä.