Jonni Arrakoski Dynniq Suomen toimintojen maajohtajaksi

Julkaisuaika:17-01-2022

Dynniq Suomen toimintojen maajohtajaksi on nimitetty 12.1.2022 alkaen Jonni Arrakoski. Hän toimii myös SWARCO Finland Oy:n toimitusjohtajana.

Aiempi maajohtaja Pekka Koskinen jatkaa uraansa yhtiön ulkopuolella. Kiitämme koko henkilöstön voimin Pekkaa hänen aktiivisesta panoksestaan Dynniqin Suomen toimintojen kehittämisessä vuodesta 2019 lähtien.

Nimityksen taustalla on SWARCO ja Dynniq Mobilityn yritysrakenteen yhdenmukaistaminen Suomessa. Dynniq Finland Oy ja YSP Oy jatkavat asiakkaiden palvelemista ja hankkeiden eteenpäin viemistä täydellä tarmolla, johon tällä muutoksella ei ole välitöntä vaikutusta. Toimintojen ja hallinnon yhtenäistämisellä pyritään lisäämään ketteryyttä, asiakaskokemusta ja asiakkaille tuotettua arvoa palveluiden ja tarjonnan kehittämisen kautta.

”Tulen panostamaan kaikkien SWARCO:n ja Dynniqin Suomen toimintojen kehittämJonni Arrakoskiiseen, jotta palvelukykymme paranisi entisestään. Haluamme tarjota asiantuntemustamme myös uusille asiakasryhmille ja jatkuvasti kehittää palvelutarjontaamme. Tulemme säilyttämään paikallisuuden, ja osana isoa kansainvälistä konsernia myös hyödyntämään kansainvälisiä yhteyksiämme ja osaamistamme asiakkaidemme eduksi. Ollaan yhteyksissä uuden, vauhdilla alkaneen vuoden aikana!”

Kysy lisää!

Jonni Arrakoski, maajohtaja
Dynniq Finland Oy/YSP Oy
+358 40 450 9614

jonni.arrakoski@swarco.com